Arjan tarinA
Toive avusta hiustenlähtöön ja hiuksettomiin alueisiin oli ollut Arja Alakosken mielessä jo pitkään.
”Olin lukenut HiusAkatemian perustajan Annikki Hagros-Kosken kehittämistä hoidoista lehdissä jo monta vuotta sitten. Olin onnellinen, kun Seliina Niemistö toi Hiusakatemian hoidot kotikuntaamme Jurvaan.”
Hiusjuuritutkimuksessa todettiin useita eri hiustenlähdön syitä joista osa oli sellaisia, joihin ei voitu vaikuttaa. Arja kuitenkin päätti lähteä hoidattamaan sekä itse hoitamaan havaittuja ongelmia hoitosuosituksen mukaisesti.
Yksi merkittävä löydös tutkimuksessa oli aluemuotoinen pälvi eli alopecia areata, joka Arjalla ilmeni molempien korvallisten takana. Silmämääräisestikin havaitut hiuksettomat alueet vahvistuivat mikroskooppilöydöksessä alopeciaksi. Tämä ei ole hiustenlähtöä, vaan sen vaikutuksesta hiukset katkeavat juurestaan hiustupen sisällä kovan sidekudoskrampin seurauksena. Suurin syy hiustenlähtöön, eli hiusten kuolemiseen kesken kasvunsa, oli pitkittynyt tulehdus. Tulehdus aiheuttaa hiustenlähtöä siksi, että sen seurauksena syntyvät talijähmettymät ja -kiteymät estävät hiuksen ravinnon saannin ja hius kuolee ravinteiden puutteeseen. Tali toimii hiustupessa ravinteiden välittäjänä hiukselle ollessaan luonnollisessa, juoksevassa muodossa. Lisäksi oli muita lievempinä ilmenneitä syitä kuten imeytymisongelmat sekä maitotuotteiden sopimattomuus ja rasvojen saannin puute. Nämä syyt näkyivät hiusten määrän vähentymisenä, varsinkin otsalla, pään päällä ja takaraivolla.
Hiustenlähdön sekä hiusten katkeilun hoitamiseksi tehtiin hoitosuositukset jotka koostuivat kotihoitotuotteista, hoitolassa tehtävistä hoidoista sekä ravintolisistä ja ruokavalio-ohjeista. Arja saikin itselleen melkoisen viikko-ohjelman toteutettavaksi. Tähän kuuluivat jojobaöljy- ja turvehoidot kerran viikossa. Myös syväpuhdistus tuli tehdä säännöllisesti. Turvehoitoja tehtiin välillä myös hoitolassa niiden työläyden vuoksi. Arja otti myös käyttöön suositellut hiustenpesutuotteet, joilla turvattiin hiuspohjan kuntoutuminen hoitojen ohella. Arja on tunnollisesti hoitanut kotona eri ongelmia täysin ohjeiden mukaan ravintolisien käyttämistä unohtamatta.
Tulehduksen hoitamiseksi aloitettiin kapillaarihoidot hoitolassa. Alkuun hoitoja tehtiin muutaman päivän välein, jotta kristallisoitunut ja jähmettynyt tali saatiin liotettua pois hiustupesta. Hoitosarjan päätteeksi tarkistettiin vielä mikroskoopissa, että kiteymät olivat liuenneet pois ja sen puolesta uusille hiuksille oli elinmahdollisuudet. Alkuun hiuksia lähti huomattavasti hoitojen yhteydessä, mutta pikkuhiljaa se loppui. On normaalia, että hiuksia lähtee kapillaarihoitojen jälkeen hetkellisesti enemmän. Tämä johtuu siitä, että kovettunut tali on pitänyt jo kuolleita hiuksia kiinni hiustupessa. Näiden hiusten lähteminen on myös edellytys uusien hiusten kasvulle.
Jotta tulehdus ei pääsisi uudestaan hiustupessa valloilleen, jatkettiin kapillaarihoitoja kerran kuussa noin puolen vuoden ajan ja sitten hoitoja harvennettiin. Ensimmäiset uudet hiukset näkyivät jo kun hoitojen aloituksesta oli kulunut noin kolme kuukautta.
Välillä tehtiin tarkistus hiusten tilanteesta mikroskoopissa ja päivitettiin hoito-ohjeita sen mukaan. Puolen vuoden hoitojen jälkeen pälvialueet olivat jo melko hyvin tasaisessa kasvussa ja myös päälaella kasvoi uutta hiusta. Ylläpitohoidoilla varmistettiin, ettei tulehdus pääse uusimaan ennen kuin hiuspohja toimii taas normaalisti ja pystyy itse puolustautumaan tulehduksilta. Tätä tukivat myös kotona tehtävät hoidot sekä ravintolisät.
”Hoitoja en olisi aloittanut, jos olisin epäillyt niiden vaikutusta. Hoitojen välillä oli väliraportti jolloin hiuksia tutkittiin mikroskoopilla. Näin saatiin tietoa hiusten kunnosta ja tarkistettiin ravinteiden imeytyminen, nähtiin hyvin mikä oli muuttunut koska kuvia hiusjuurista oli tallessa ensimmäiseltä tutkimuskerralta. Hiusten tila koheni ja hiuksia alkoi kasvaa pälvialueille. Kohensi itsetuntoa kun alkoi saada kehuja lenkkikaverilta, joka näkee minut usein. Myös Seliinan äidin Mirvan asiakkaat kampaamossa huomioivat muutoksia. Eräs toinen asiakas oli paikalla ja näki alkutilanteen mistä lähdettiin liikkeelle. Sain tältä naiselta kehuja myöhemmin kun hiusteni tila koheni. Suosituksena olleet lisäravinteet hoitojen ohella ovat myös kohottaneet terveydentilaani ja virkistäneet oloani.”
Arja jatkoi päivitetyin ohjein välitarkastuksen jälkeen kotihoitoa ja vuoden kuluttua hoitojen aloituksesta hiukset olivat erittäin hyväkuntoiset, hiustenlähtö oli loppunut ja hiuksisto oli tihentynyt huomattavasti. Oli aika tehdä kauan odotettu permanentti, nyt kun hiusten kunto sen salli. Arja myös päätti aloittaa hiusten kasvatuksen pitkään haaveena olleeseen puolipitkään malliin nyt kun se vuosien jälkeen oli mahdollista.
”Voin siis lämpimästi suositella hiusjuuritutkimusta ja hoitojen aloittamista, mutta korostan että tämä vaatii sitoutumista ja itsekuria. Pitää käydä hoidoissa, tehdä itse kotona hoitoja ja ottaa lisäravinteet annettujen ohjeiden mukaan. Itsetunnon ja hiusten tilan kohentumisesta maksetut eurot eivät kaduta. Seliinan hoidoissa saa myös henkistä virkistystä, joka on lisäplussa päälle.”
Hiusten kasvatus täyteen tiheyteensä vaatii vielä kärsivällisyyttä ja hoitamista kotona. Hiuksen kasvuikä on kahdesta kuuteen vuotta, joten kokonaan uusien hiusten kasvattamiseen kuluu vuosia. Tähän astiset hyvät tulokset kuitenkin kannustavat jatkamaan hiusten ja oman itsensä hoitamista niin ulkoisesti kuin sisäisestikin.
Seliina Niemistö
Hiustutkija ja -hoitaja
Bioanalyytikko
Parturi-kampaaja
LABeauty